Elokuvan kuvaukset saatettiin eilen perjantaina loppuun. Leikkaus jatkunee ensi-illan korville asti. Eilen työryhmä harjoitteli myös ensimmäistä kertaa esitystilassa liveosuuksia. Ensi-ilta on yhä täynnä lisäpaikkoineen. Peruutuksia kannattaa kysellä.
Facebookissa tänään julkaistu traileri "meinasin unohtaa" jouduttiin teknisistä syistä poistamaan jakelusta. Kuvamateriaalia hinkuvat joutunevat odottelemaan ensi-iltaan saakka. Joitain oikeassa kuvasuhteessa nähtäviä still-kuvia ehkä voi nähdä.
torstai 29. tammikuuta 2009
perjantai 23. tammikuuta 2009
Leikkaus alkaa
On kaksi viikkoa ensi-iltaan. Tuolit on toistaiseksi täynnä, yritämme järjestää lisäpaikkoja katsomoon. Leikkaaminen alkaa nivelletysti tänään. Materiaalia on vielä jonkin verran kuvattavana. Teaser 5 yrittää saavuttaa katsojat viikonlopun loppuun mennessä. Henkilövahingoilta on tähän mennessä vältytty ja liikenne produktion osalta on sujunut rauhallisesti. Todennäköistä on, että blogitekstien luonne ei tule enää selkiintymään. Järkevämpää infoa saattaa löytää F-buukista. Terveisiä kaikille.
torstai 22. tammikuuta 2009
pornogandaa
gigolon iglussa gepardi-parvi
harvinaisuuksia runsauden sarvi
kissojen kissat kuolaten nuolevat
kuolevaisia kiimaansa huolivat
kun tiikerin kiikariin pantavat pantterit
patteristoina laukeaa samperi
ja missien tissit oih liivien cleavage
livenä liu’uttaa aamuin ja illoin
vain pussyy ja sushii syö suuhunsa susi
vuosia lusittuaan shamppanjaa kusi
tiistai 20. tammikuuta 2009
21.1. Tai 23. puolella
Ei selityksiä -trilogia:
1)
POISTETTU KOHTAUS:
-avaimia, jotka jäävät
lompakon kukkaroon vetoketjun taa -
samaan lokeroon kuin missä on
3 kpl Sultan-kondomeja
(ei kannata olla mukana tätä
vähempää tai enempää)
Ne avaimet siis on unohdettu
palauttaa asunnon omistajalle.
(MULLA ON POJAN KÄSIALA)
2)
Jos kaa____
--ei ole ollut katse maassa ei
(ehkä hetkeksi niin aäh, äh
julmasti haltioitunut tulevasta
ja blaa blaa) en ole eteeni
katsonut en jalkoihin,
unohtanut käveleväni
ramsinniemenpolkua, katua
koulun ohi oikealle324 31 ja..ja..
ylös, terve wuffelle ja..ja..
mummo
.-.-.-.-d.-.-d dum-dum-dun.
dicks are for dummies
sä sanot ja tuijotat
noilla vihreilläs. -
Iha ku oisin asunu teillä tai jotain...
3)
LAAJA KUVA
OLLAAN SEN VERTA KAUKANA ETTEI KUULLA MITÄ
PUHUTAAN. SAANPAS IHAN ITE AATELLA. KOIRA,
MITÄ SE KOIRA TEKEE SIINÄ KESKELLÄ TIETÄ?
SE ON KARANNUT KUVISTA. TAI SITTEN SE
NÄKYY 3 FRAMEN VERRAN KUN SE JUOKSEE
OHI. HYVÄ KOIRA SE ON.
MISSÄS ME NYT MENNÄÄN KUN EI KUULU?
AIJAA JOO, SAMA LAAJAKUVA EDELLEEN. HUH.

Ensi-ilta pe 6.2. klo 19 - varaa tuoli
tiistai 13. tammikuuta 2009
tiistai 6. tammikuuta 2009
Mikä on pyhää vuonna 2009?
maanantai 5. tammikuuta 2009
Päähenkilön tekstillinen syntyminen
Vialliset otteet -elokuvan päähenkilö on Elina – 25-vuotias nainen, joka tekstillisesti on taipuvainen terveen psyyken rajoilla tasapainoileviin puheenvuoroihin. Ajatuksen tällaisen hahmon luomisesta sain kesällä 2007. Alkuperäisenä halunani oli leikitellä henkilö- ja omakohtaisuuden vaikutelmalla, josta tuloksena alkoi vähitellen syntyä hajanaisia pätkiä erilaisia hienotunnottomia purkauksia. Osittain hyödynsin autofiktiivistä materiaalia, mutta pääosin pyrin pelkästään todentuntuun ja vaikuttavuuteen ts. mahdollisimman autenttiseen vaikutelmaan semisekopäästä, joka purkaa tuntojaan. Julkaisen tässä mitä virallisimmin mielin vuoden -07 kesältä peräisin olevan keskeneräisen tekstin, jonka pohjalta Elinan hahmo on alunperin alkanut syntyä.
(Niin ja muutoin: tänään oli elokuvan toinen kuvauspäivä. Tuntuu hyvältä, ja vielä paremmalta tuntuis, jos opettajat vastaisi mun sähköposteihin.=
Tästä ei vit
tästä ei vit
tästä ei vit - tuska tule itään
taaskaan siis en nyt lausu runoa
vaan laulua
jota sä oot laulanut mun korviin
joka on että -
mä siitä melodiasta tykkään, mutta sanat on päin helvettiä,
sama mitä ajattelen susta -
ajattelen sutta – joka olet sä:
nainen kato tarvii itselleen peilin.
Kysymys: miksi naiset on hulluja,
siis mähän olen niistä ihmisistä joita sä olet tuntenut kuitenkin yksi asiallisimmista, ja – aistillisimmista, - siis huom. niistä naisista, joita sun elämässä on ollu -
siis sä puolestaan olet tavallisin ihminen jonka mä olen tuntenut,
tuntenut
ja tuntenut,
mä en ole tuntenut susta tarpeeksi,
että siis miten sä oot voinu koskea muhun niin paljon
ilman että iho on tuntenut mitään,
en mä etsi sanoja kuvaamaan tätä – mä etsin tunteita kuvaamaan tätä,
tosi näppärää,
että taas mä lopetan ajattelemasta mitä muut ajattelee,
vastaus on että mä tahdon sua
ja haluan kaikkien tietävän että sä olet väärässä
soita mulle
soita mulle
soita mulle
soita mulle
voidaanko tehdä niin, että soittaisit mulle?
voisitko soittaa mulle?
ja puhelimessa sä voisit kysyä multa että mitä mä en antaisi sulle anteeksi.
Seuraavaksi lista konkreettisista teoista joita haluan sinulta:
1) seksiä
lista on päättynyt.
siis mähän rakastan tätä mielentilaa, hallittua hysteriaa, ja oikein esitettynä sehän on sopivan kiihottavaa katseltavaa, mutta vaikeeta on tasapaino siinä, että millon putoaa rajalta,
huulipunasta tulee huoramainen,
kaula-aukkoa on liikaa
ja kännissä tissistäkin tulee helposti epäviehättävä,
tissi,
tissi,
tissi,
mitä mieltä sä oot mun tisseistä?
kuule
onko tää susta vaan mielenkiintoista
vai miksi sä jaksat tätä?
siis eihän tässä nyt vaan oo kyse jostain välittämisestä?
välitä –
älä välitä
kun
vittu tee se,
tuota
vittu ite edes paskaa,
äläkä toisten pökäleisiin käsiä suttaa,
mmmmmmmmmmmmmmm
onko tää erottinen äännähdys vai olenko sanomassa MMMMÄ! viittaanko mä nyt johonkin?
kuule,
mä alan väsyä
että tästä tää alkaa,
että sanotko sä ton lauseen että odota kymmenen vuotta.
mitä helvettiä se tarkottaa?
mitä helvettiä se on
siis onko se vaan että sä et voi sanoa EI,
sano mulle ei
sanoisitko
toistan
toistan
toistan
toistan
ja en vaadi sulta mitään,
en ole pyytänyt sulta mitään,
olen vain halunnut.
eikä tää tähän loppunut,
miten aikaansaadaan kohtaus, miten kohtaus, kuka sinäkään olet minusta sanomaan mitään,
mitä mä sitten tekisin jos en laukoisi. Ottaisin koppeja vai, juoksisin, mitä,
ah miten tää johtaa mut vielä juomaan tolkuttomia määriä alkoholia,
siis ei mua ole kukaan satuttanut ennen tällai, olenko mä tyhmä että mä annan sun- ensinnäkin – öö –-ensinnäkin, tehdä noita tyhmiä ehdotuksia,
Nyt mä seuraavaksi luettelen asioita, että miksi mä rakastan sua,
tai miksi hiljaisuus sun kanssa on samaa rauhaa kun on sateelta suojassa.
Kirjoitettu 9.7.2007

torstai 1. tammikuuta 2009
Tammikuu - Parisuhteen väriympyrä
Kirjoitin tänään valmiiksi Vialliset otteet -lyhytelokuvan kuudennen työversion. Kuvaukset elokuvasta ovat alkaneet. Yksi kohtaus on kuvattu ja lisää kuvataan pian. Ensi-iltapäivä ei vielä ole selvä, mutta selvinnee mahdollisimman pian.
Löysin tänään vanhan muistikirjani (vuosi 2005), josta löytyi kauan etsimäni "parisuhteen väriympyrä". Jos olisin löytänyt sen aiemmin, väriympyrä todennäköisesti olisi tullut esiintymään jotenkin käsikirjoituksen osana käsiteltäessä tekstissä keskeistä epäonnistunutta parisuhdetta päähenkilöiden välillä. Nyt väriympyrä on jäänyt lähinnä henkiseksi taustamateriaaliksi. Ohessa nopea havainnekuva aiheesta:
Parisuhteen väriympyrä siis havainnollistaa värien avulla parisuhteen olomuotoa erilaisten muutettavissa olevien vastakohtaisten voimien summana (Parisuhde on aina ruskea). Pää- ja välivärejä ts. erilaisia tunnetiloja tai olosuhteita sekoittamalla saadaan tulokseksi parisuhde - ruskea.
Kuten oheisen kuvan lähempi tarkastelu osoittaa - parisuhteen väriopin soveltamisessa on vielä useita aukkoja. Kiivainta keskustelua muistan että jo vuosia takaperin herätti se, että Rakkaus on ympyrässä nimetty vihreällä värillä.
Tätä blogia - jos satut lukemaan - saa kommentoida.
Pienikin kommentti motivoi kirjoittajaansa hypermedia-ahdistuksen keskellä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
aineistoa (in Finnish)
- Jänniä juttuja (7)
- työryhmä (1)
- videoita (6)