Taideteollisen korkeakoulun harjoituselokuva "Vialliset otteet"
nähdään Tampereen elokuvajuhlien aikana kutsuyleisölle esitettynä.
Kokeellisessa elokuvassa näyttelijät esiintyvät yleisölleen myös elävinä.
perjantaina 6.3. klo 20
Finlaysoninkatu 7, kuvastudio (TTVO)
pääsymaksuton näytös (kesto yht. n. 1 h)
varaa paikka:
spostista hhauru{att}taik.fi
SYNOPSIS MENEE NÄIN:
Elina (25) yrittää irtautua tai kiinnittyä elämässään johonkin, mutta tarjolla on alati samaa: pätkäsuhteita, pätkätöitä ja toistuvasti epäonnistuva parisuhde Viagraa viihdekäyttävään Ariin (25). Lapsuudenystävät ovat alkaneet lisääntyä Järvenpäässä, mutta Elinan ympärillä syntyy vain entistä jännittävämpiä oppilaitosliittoumia.
Vialliset otteet on kokeellinen harjoituselokuva, jossa näyttelijät esiintyvät yleisölleen myös elävinä valkokankaan edessä.
Elokuvaa ja esitystaidetta yhdistelevä maagis-dogmaattinen teos on osa käsikirjoittaja-ohjaaja Hannaleena Haurun taiteen kandidaatin opintoja Taideteollisen korkeakoulun Elokuvataiteen ja lavastustaiteen osastolle. Autofiktiivistä tekstimateriaalia on lähestytty totetutusvaiheessa kokeilemalla lukuisia eri metodeja - tarkemmin ottaen kaikkia metodeja, joita ohjaaja on ikinä halunnut elokuvanteossa kokeilla, tai mitä työryhmä on matkan varrella keksinyt. Laatuanarkistisen harjoituselokuvan ensi-iltaa vietettiin onnistuneesti Helsingin Arabiassa 6.2.2009.
Tämän blogin aiemmista merkinöistä voi seurata elokuvan valmistumisen prosessia.
keskiviikko 11. helmikuuta 2009
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
aineistoa (in Finnish)
- Jänniä juttuja (7)
- työryhmä (1)
- videoita (6)